Kävijöitä tänään: 8
Herättelisin keskustelua siitä, että mitä me kuntalaiset hyväksymme valtuutettujemme tekemisistä ja missä menee hyväksynnän raja.
Kuten olemme saaneet toisesta keskusteluketjusta lukea, niin mitä ilmeisemmin lauantaina on tapahtunut ikävä välikohtaus, jossa toisena osapuolena on ollut lapsi ja toisena kunnanvaltuutettu.
Itse en hyväksy henkistä enkä fyysistä väkivaltaa en missään muodossa enkä kenenkään toimesta. Kaikkein halveksittavampaa on jos toinen osapuoli on puolustuskyvytön.
Jos meidän kuntalaisten etuja valvova ja asioistamme päättävä henkilö on syyllistynyt moiseen tekoon, on se mielestäni jo yleisesti tuomittavaa. Ei päättäjät ole ylijumalia joilla on erityisoikeuksia, vaan heidän pitäisi esimerkkejä kuntalaisille käytöksellään ja toiminnallaan. Henkilö joka toimii vastoin yleisiä tapoja tai lakeja ei ansaitse kenenkään luottamusta. Ja siinä menee minun mielestäni hyväksynnän raja.
Ja kun raja on ylitetty, pitäisi kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston pikaisesti selvittää, onko kyseinen rajanylittänyt henkilö heidän tai ennenkaikkea kuntalaisten luottamuksen arvoinen ja näin ollen sovelias osallistumaan päätöksentekoon.
Toivottavasti aiheesta viriää antoisa keskustelu siitä, mitä me kuntalaiset hyväksymme ja mitä emme.
Aivan samoin olen minäkin miettinyt. Saa nähdä miten kunnanhallitus asiaan suhtautuu.
Pitäähän siitä dokumettiä olla. Ethän sinä voi presidenttiä syyttää, että hän ajoi autolla keltaisella viivalla, jos sinulle ei ole näyttöä. Toopet!
<*** tekstiä poistettu ylläpidon toimesta ***>
Laittomuudet kuuluvat ensisijaisesti poliisille. Suurin osa rikoksista on virallisen syytteen alaisia rikoksia, jotka poliisi tutkii aina niistä tiedon saatuaan. Kaikki lapseen kohdistuneet rikosepäilyt tulisi ilmoittaa poliisille.
Huomioidaan asiassa myös Suomen Rikoslain 15 luku: Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan.
6 § Väärä ilmianto. Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.
7 § Todistusaineiston vääristeleminen. Joka saadakseen syyttömän tuomituksi rangaistukseen tai muuten toista vahingoittaakseen kätkee, hävittää, turmelee, muuntaa tai muuten vääristää tuomioistuimessa tai rikosasian esitutkinnassa todisteena tarpeellisen esineen, asiakirjan tai muun todisteen, jolla hänen tietensä on merkitystä asiassa, on tuomittava todistusaineiston vääristelemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Mielenkiintoista nähdä miten Kyttälä aikoo asian hoitaa. Jos hän jättää asian huomioimatta eikä ota asiaan julkisesti kantaa, niin vaiti olemalla hän hyväksyy valtuutetun kiinnikäymisen lapseen. Onko se sitten koko hallituksen tai kokoomuksen linjaus, olisi kuntalaisten tärkeä saada tietää. Jos Kyttälä siis hyväksyy rikollisen ja lapseen kohdistuvan toiminnan, vaikka itse on lakimies, niin hän ei kyllä silloin ole oikea henkilö kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Se ylittää jo silloin hyväksynnän rajan!
Mielenkiintoista nähdä miten asia selviää. Osapuolten näkemykset tilanteesta kun ovat niin vastakkaiset kun vain voi olla!
Eipä siihen varmaan kukaan voi ottaa oikein kantaa, ennenkuin tuomio tulee. Syyttömiähän siihen asti ollaan.
Joku sitten jossain vaiheessa vastaa teoistaan ja sovittaa syntinsä.
Kyllähän asiassa varmasti todisteita on. Vai väittääkö valtuutettu Parviainen, että lapsi on keksinyt asian päästänsä ja sitten miettinyt että:" Ahaa, syytänpäs tästä valtuutettu Parviaista, joka tunnetaan kylillä yleisesti kiivaasta luonteestaan ja joka ei ensimmäistä kertaa olisi käymässä henkilön tai henkilön omaisuuden kimppuun."
Täytyy sanoa, että jos niin väität, niin on sitten kyseessä todella lahjakas lapsi, jolla on todella vilkas mielikuvitus ja varmasti mahtava ura edessä kirjailijana.
Uskon, että asiasta on todisteita. Ei voi ppitää paikkansa, niinkuin edellinenkin kirjoittaja kirjoittaa, että lapsi kehittää tällaista stooria itse. Nyt on kyllä jonkun käytös alentunut rikoksen tasolle. En valitettavasti nää asiassa valon pilkahdustakaan. Olen myös erittäin mielenkiintoinen tietämään miten kunnan henkilöstö ratkaisee Parviaisen jatkamisen sivistyslautakunassa saati muutenkaan päättvissä kunann toimielimissä. Hän ei kyllä nauti kuntalaisten luottamusta. Sitäpaitsi, voin TOISTAMISEEN Heikille sanoa, ettei kritiikin antajana ei todellakaan ole pelkästään Kepulaisten vanhempien nuoret. Tämä asia varmasti rasittaa kaikkia ja pelottaa varmasti monia nuoria kulkea jatkossa Pusulan kujilla.
Asia on nyt nostettu jo niin kovaan uutisvaloon, että ihme jos viranomaiset painavat tällaisen lapseen kohdistuneen rikoksen villasella, IHME ON!
Jos tälläistä kuuluu kuntalaisten kestää, joukkomuutto voi alkaa!
ei voi muuta sanoaku, kun voi vittu mitä touhua!
Luulis Heikkiä edes vähän hävettävän!
Itse en edes kehtautuisi näyttäytyä kylällä enään!
H.P:lle, joka on teoistaan tunnettu, mutta toisille ne teot ovat kauhistus ja joillekinne ovat ehkä olleet yhtenä syynä äänestää häntä viime vaaleissa. Perussuomalaisten kannattajissa on porukkaa, jotka uskovat väkivaltakeskeiseen ratkaisumalliin.
Todellakin, sietääkin olla tuollaisten tekojen tekeminen kauhistuttavaa. Viime vaaleissa on ollut siis muutama äänestäjä, jotka ovat äänestäneet perussuomalaisen, mahdollisesti ehkä hiukan aggressiivisen edustajan kunnan päättäviin elimiin.
Tämä periaate, jota perussuomalaiset kannattavat, väkivaltainen ajattelumalli on tullut koko kunnan tietoon. Kaikista huolestuttavinta tässä kaikessa on se, että H.P on jäsenenä sivistyslautakunnassa. Sivistylautakunta päättää kuitenkin juuri meidän, nuorten ja lasten kasvatus sekä muista asioista, emmekä saa tälläisesta toiminnasta hirveän loistavaa esimerkkiä.
Puhuin asiasta myös hyvin järkyttyneiden kunnan päättäjien kanssa, joiden kanssa pohdimme miten tilanne vaikuttaa kunnan nimen tunnettavuuteen.
Onneksi kuitenkin kunnasta löytyy aktiiveja jonka myötä asia ei tule jäämään tähän, vaan saadaan arvokas, jokaisen oikeutta mukaileva päätös, jonka kanssa kaikkien on helpompi elää.
Hienoa, että olet kääntynyt päättäjien puoleen viedäksesi asiaa eteenpäin. Taitaa olla itsessäsi sitä ainesta, joka vielä nostaa kuntamme maailmankartalle.
Kyllä kunnan tulevaisuus on nimenomaan kunnan lapsissa ja nuorissa. Hyvä että on aktiivinuoria jotka ajavat heidän etuaan. Toivottavasti näemme teidät tulevaisuudessa kuntamme päättäjinä, kun ymmärrätte oikean ja väärän eron. Hienoa tietää että kunnan tulevat päättäjät ja äänestäjät eivät alennu Parviaisen tasolle!
Lainaus: "Vai väittääkö valtuutettu Parviainen, että lapsi on keksinyt asian päästänsä ja sitten miettinyt että:" Ahaa, syytänpäs tästä valtuutettu Parviaista, joka tunnetaan kylillä yleisesti kiivaasta luonteestaan ja joka ei ensimmäistä kertaa olisi käymässä henkilön tai henkilön omaisuuden kimppuun."
-Eihän alunperin ollut kyse minusta ,vaan poikani tekosista, juttu muuttui tunti tunnilta. Niinkuin tässä paskapesässä yleensä.
Kepulaisten aktiivipäättäjien kanssa keskustelu on sama kuin juttelisi traktorin renkaalle.
En häpeä mitään, kun en ole tehnyt mitään. Te puhutte täällä paskaa päivät pääskytysten. Eikö teillä tosiaan ole elämää.
Vähintään 5 kuukautta linnaa, niin voidaan erottaa suoraan.
Muuteen on vain että voi ...voi..
Kuntalaiset ja putkilukko saavat kestää minua, niin kauan kun olen toiminnassa. Ja tuo yksi täällä kirjoituksestaan tunnettu virkamies, voi vastailla vain niihin kyselyihin mitä eri valitusasteilta tulee.
Et tee sitä kuitenkaan työaikana, vaan vapaalla. Itse ole soppaan itsesi ajanut.
On teillä uutisvaloa. oikeat valopäät. Miksette kirjoita jo lehteen. Eikö kantti kestä? Puhutte toisista paskaa seläntakana ja kuinka asioihin puututaan, mutta olette täysiä raukkamaisia pelkureita koko joukko.
Perussuomalaisten tahto ja oikeus kestää. Sille ette voi mitään, vaikka mitä keinoja yritätte. Tälle nuorelle voisin sanoa, että lue läksysi, niin saat parempia numeroita. Eikä tarvi nesteellä, s-marketin ja koulun pihalla notkua.
eiköhön nyt olisi aika odottaa faktoja ja puolueetonta tutkinnan tulosta ja jatkaa vast asitten tätä älytöntä haukkuma palstaa. antakaa nyt molemmille osapuolille rauha kunnes tuomio on julistettu, näin toivoo moni täysin asiasta tietämätön kuntalainen, ainoat tiedot ovat tältä palstalta.
"-Eihän alunperin ollut kyse minusta ,vaan poikani tekosista, juttu muuttui tunti tunnilta. Niinkuin tässä paskapesässä yleensä." Alunperin ei ollut kyse sinusta. Mitenköhän mahtaa asia olla näin? En oikein jaksa uskoa. Juttu on ollut minun korvissani jokaiselta aina samanlainen, ja kaikki kertomukset ovat sinua vastaan. Miksi minun on vaikea uskoa sinua? Olet oikeassa että linnatuomio voi viedä sinulta lautakuntapaikan pois. Mutta kyllä se kuntalaisten luottamus voi ärjyä muutenkin. Kauan ajattelit olla toiminnassa? Oletko varma, ettei juttu ole seuraavissa lehdissä? Ansaitsisi ainakin olla, mielestäni. Kantista se ei ole kiinni. Itsestäni enkä kuntalaisista pelkureita kuitenkaan tunnista. perussuomalaisten tahto ja oikeus. nojoo. Minä, nuori, jolle puhuit oletettavasti, voin kertoa, että olen tehnyt läksyjäni jo monta vuotta, enkä ole kuule hirveän pitkään aikaan kuule enää yleisillä pihoilla mellestänyt. Enemminkin asioin noilla pihoilla, niinkuin moni muukin nuori.
| 02.09.2010 | 01:46 | re:Seurakuntavaalit |
| 20.08.2010 | 13:25 | Seurakuntavaalit |
| 13.08.2010 | 12:13 | re:Sirkka-Liisa Anttila ja Timo Kalli Meijerimuseo |
| 05.08.2010 | 08:49 | Keskusta Lohjalla 11.8 |
| 04.08.2010 | 10:23 | Sirkka-Liisa Anttila ja Timo Kalli Meijerimuseolla |
| 03.09.2010 | 22:11 | re:Kuntatalouden säästämisestä |
| 03.09.2010 | 09:44 | re:Kevään kouluverkkoselvitys |
| 02.09.2010 | 08:46 | re:Hyvä paha kuntaliitos |
| 02.09.2010 | 07:17 | re:Kuntalaiskyselyä ei ole lähetetty yli 80-vuotia |
| 24.08.2010 | 22:49 | re:Koulujen ongelmat |
| 24.08.2010 | 22:42 | re:Anteeksipyyntö! |
| 09.08.2010 | 22:40 | re:Siirtoikkuna |
| 04.08.2010 | 11:29 | re:Koirakuri luo turvallisuutta |
| 03.08.2010 | 15:25 | Koirakuri luo turvallisuutta |
| 26.07.2010 | 15:33 | Kuntalaiskyselyä ei ole lähetetty yli 80-vuotiaill |
| 04.09.2010 | 08:57 | re:Kansanedustajehdokkaamme |
| 01.09.2010 | 16:38 | re:Työpaja |
| 01.09.2010 | 13:40 | re:N-Pn ylityksiä odotettavissa Karviaisessa |
| 31.08.2010 | 23:42 | re:Koisjärvi |
| 30.08.2010 | 18:17 | re:Ja sitten ostamaan metsää.... |
| 30.08.2010 | 17:36 | Ja sitten ostamaan metsää.... |
| 30.08.2010 | 13:10 | re:kyllähän minä, mutta kun noi muut |
| 29.08.2010 | 23:08 | re:Maahanmuutto |
| 26.08.2010 | 21:15 | re:Iina Armilan tekemät tutkintapyynnöt kaatuivat! |
| 25.08.2010 | 21:53 | kyllähän minä, mutta kun noi muut |
yhteystiedot: admin(a)putkilukko.net